Antti Mattila

·: Etusivu : Bio : Outovaloilmiö : Musiikki : Tekstit : Sanottua : Palaute : Yhteystiedot

Sanottua

Desibeli.net sinkut – Marraskuu 2006

Kunhan vain tuut/Pikkukylän poika singlen kansi

Groovella wahwahilla kevyttä poppiaan maustava raahelainen lauluntekijä Antti Mattila pistää kahdella versiolla soivan kahden biisin sinkullaan ensiksi ihan mukavan reippaasti. Kunhan vain tuut -kappaleen radio edit on menevä, Mattilan persoonallinen viipyilevä ääni toimii hyvin. Kakkosraita Pikkukylän poika menee sitten sen verran suomikantri-alakuloiseen nostalgisointiin, että karvat alkaa nousta pystyyn. Vaikka biisi on kieltämättä ihan kohtuullinen, ei lajityyppi ole ainakaan meikäläisen heinäpeltoa. Harpulla ja mandoliinilla koristeltu pikkukylä-kasvutarina lähinnä ahdistaa kylänraitteineen ja pelkistettyine aikuispop-maalailuineen. Biisistä saisi mielestäni paljon koskettavamman riisumalla siitä turhan menevän koristelun. Toiset versiot eivät oikeastaan tuo mitään sen ihmeellisempää uutta kappaleisiin, paitsi pituutta. Tosin Pikkukylän poikaan sopii paremmin pidemmän kaavan haikeilu. Ihan hyviä kappaleita, mutta hiukan liian turvallisia ja yllätyksettömiä.

Ilkka Valpasvuo Desibeli.netissä 6.11.2006